1. Kylmän sodan Suomi | Yle Areena
Bevat niet: end | Resultaten tonen met:end
Mitä suomettuminen oli? Mitä itselle valehteleminen teki kansakunnalle? Kuinka syvään Suomi painui "rähmälleen" ja mikä kaikki oli välttämätöntä? Vai oliko kysymys menestystarinasta, koska itsenäisyys onnistuttiin säilyttämään? Sarjassa kuljetaan maailmansodan lopusta 1990-luvulle saakka. Käsittelyssä on erityisesti 1970-luku taistolaisineen ja ystävyys-liturgioineen, samoin Ylen ja muiden tiedotusvälineiden osuus suomettumisessa. Toimittajana Jari Tervo, käsikirjoittajana Marjo Vilkko.
2. MITEN SUOMI SELVIYTYI? - Suomi kylmässä sodassa
Lopulta kylmä sota päättyi siellä, missä se oli alkanutkin, Berlinin muurin avautumiseen syksyllä 1989 ja sitä pian seuranneeseen Saksan yhdistymiseen. Noiden ...
Poliittisen historian ja kansainvälisen politiikan tutkimus on tuottanut kylmän sodan ajasta suuren määrän kirjallisuutta ja yhä enemmän myös kuvauksia muilla median aloilla. Tutkimus voidaan selvästi jakaa kylmän sodan aikaiseen ja sen päättymisen jälkeiseen kauteen. Vanhempaa tutkimusta leimasivat vahvasti ajankohtaiset kysymyksenasettelut ja intressit sekä usein myös propaganda. Lähteinä käytettiin paljon lehdistöä ja poliitikkojen puheita, koska tuoreisiin salaisiin asiakirjoihin ei tutkijoilla yleensä ollut pääsyä.
3. Kylmän sodan Suomi (2021) - The Movie Database
Season 1 of Kylmän sodan Suomi premiered on December 27, 2021. Episode 8. (1x8, December 27, 2021) Season Finale.
What was Finlandization? What did lying to oneself do to a nation? How low did Finland grovel in the mud and what was all that was necessary? Or was it a success story, because independence was preserved? The series takes us from the end of the World War to the 1990s. It focuses on the 1970s, with its 'Taistoists' and its liturgies of friendship, as well as on the role played by Finnish Broadcasting Company and other media in the Finlandization process.
4. [PDF] Kylmän sodan päättyminen historiana - Journal.fi
Kansainvälisen politiikan tutkimuksessa kylmän so- dan päättyminen tuli ”teorian ulkopuolelta” yllättävänä ja epätodennäköisenä tapahtumana, joka sysäsi ...
5. Suomi, rauhanturvaaminen ja kylmä sota 1956–1990 ... - UTUPub
5 dec 2020 · Suomi, rauhanturvaaminen ja kylmä sota 1956–1990 : Rauhanturvaaminen osana Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä YK-politiikkaa.
Tutkimus tarkastelee rauhanturvatoiminnan merkitystä Suomen ulko-ja turvallisuuspolitiikalle sekä YK-politiikalle vuosina 1956–1990. Aihetta lähestytään Suomen ulko-ja turvallisuuspoliittisen tason lisäksi kansainvälisen ja sisäpoliittisen tason kautta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miksi Suomen ulkopoliittinen johto on halunnut lähettää rauhanturvaajia kylmän sodan aikana, miten Suomi valikoitui tehtäviin ja miten rauhanturvaamisen kuvaa on rakennettu suomalaisessa yhteiskunnassa. Analyysi perustuu tärkeimpien toimijoiden arkistoihin Suomessa, Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Kanadassa ja YK:ssa sekä valtiopäiväasiakirjoihin, sanomalehtiaineistoihin ja muistelmiin.
6. Kylmän sodan Suomi ja historiallisen tarinankerronnan vaikeus
Bevat niet: end | Resultaten tonen met:end
Dokumenttisarja Kylmän sodan Suomi kertoo suomettumisesta tarinaa, jossa tutkijat ja aikalaiset pääsevät monipuolisesti ääneen. Häpeällisyyttä painottava kerronta jää kuitenkin yksiulotteiseksi.
7. kylmä sota toi Neuvostoliitolle valtaa, mutta joudutti lopulta sen ...
30 dec 2022 · Kylmä sota on ajanjakso, jonka katsotaan kattaneen ainakin vuodet 1947–1989. Määritelmä joustaa alussa vuoteen 1945 ja lopussa vuoteen 1991.
Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen sapelinkalistelu vei maailman loppunsa partaalle ainakin kahdestiSee AlsoCapital Loss Carryover: Definition, Rules, and ExampleHow to Deduct Stock Losses From Your Tax BillCan Capital Losses Offset Ordinary Income?What is the 3K Capital Loss Rule?
8. UUSI KYLMÄN SODAN VAIHE 1980-LUVUN ALUSSA
Kylmän sodan päätös yllätyksenä · Poliittinen realismi · Etyk-prosessin vaikutus · Suomi kylmän sodan päätyttyä: Yhteenvetoa ja johtopäätöksiä · Keskustelu ...
Suurvaltojen johtamien blokkien väliset suhteet alkoivat kiristyä uudelleen 1970-luvun lopulla. Siihen oli useita syitä, jotka olivat peräisin sekä kilpavarustelun dynamiikasta että valtakamppailusta “kolmannessa maailmassa”. Myös blokkien sisäinen kehitys oli epätahtista ja synnytti jännitteitä, joilla oli vakavia turvallisuuspoliittisia seurauksia.
9. Kylmän sodan kahdet kortit - Bazar Kustannus
Heikki Tiilikaisen Kylmän sodan kahdet kortit kertoo niistä ahdingoista, joihin suomalaiset sotilaat toisen maailmansodan jälkeen neuvostoliittolaisten kanssa ...
Etusivu // Kirjat // Kylmän sodan kahdet kortit
10. Sompasaaren hylätty kylmän sodan aikainen väestönsuoja
Kylmän sodan aika päättyi vuonna 1991 Neuvostoliiton romahtamiseen, Saksan yhdistymiseen sekä Itä-Euroopan kommunistihallitusten kaatumiseen. Sen jälkeen Suomi ...
Helsingin Sompasaaren sataman laajennus tehtiin 70-luvulla kylmän sodan aikana. Konttorin viereen rakennettiin työntekijöiden turvaksi väestönsuoja. Tumma vaakaviiva väestönsuojan seinällä kertoo, että se on ollut viimeiset vuodet puolittain täynnä vettä. Nyt veden pinta on laskenut ja pääsimme sisään.
11. YK:n historiaa - Suomen YK-liitto
Kun Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991, kylmä sota päättyi. Samalla globaali taloudellinen ja poliittinen valta hajautui useamman valtion, järjestön ja ...
YK:n perustivat toisen maailmansodan voittajavaltiot. Nykyisin lähes kaikki maailman maat ovat sen jäseniä.
12. The end of Cold War, intelligentsia, and the 'mental state of Finland'
Haaleaa nationalismia: Kylmän sodan päättyminen, älymystö ja ”Suomen henkinen tila” ; Finnish · 408–424 · 17 · Historiallinen aikakauskirja · 122.
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-2024121211032Licence: Unspecified
13. Jukka Tarkka: Karhun kainalossa. Suomen kylmä sota 1947–1990 ...
Jukka Tarkka: Karhun kainalossa. Suomen kylmä sota 1947–1990 [Under the arm of the Bear. Finland's Cold War 1947–1990]. 18 October 2012 | Mini reviews, ...
Karhun kainalossa. Suomen kylmä sota 1947–1990 [Under the arm of the Bear. Finland’s Cold War 1947-1990] Helsinki: Otava, 2012. 495 p, ill. ISBN 978-951-1-25796-7 € 36.70, hardback Historian and author Jukka Tarkka’s book describes relations between Finland and the ‘Bear’ (i.e. the Soviet Union) during the Cold War, from the Paris Peace Treaty which endedSee AlsoAll About the Capital Loss Tax Deduction - SmartAsset
14. Kylmä sota - Peda.net
Suomi muuttui 1960- ja 1970-lukujen aikana enemmän kuin koskaan ennen. Suuri maaltamuutto, yhteiskunnalliset uudistukset, kaupungistuminen, seksuaalinen ...
Elinikäinen ja toimintavarma kotimainen oppimisen ympäristö
15. Pekka Visuri : Suomi kylmässä sodassa - Finlandia Kirja
Sijainti idän ja lännen blokkien välimaastossa ja Neuvostoliiton vaikutusvyöhykkeellä kytki Suomen mukaan kylmän sodan aikana puhjenneisiin kriiseihin.
Alkaen 13,00 €
16. Kylmän sodan tunnetuin illegaali ja hänen suomalainen apuri
27 jun 2024 · I had my laughs reading Donovan and also Abel characterizing the defector, an ethnic Finn, but not a Finnish citizen, who during the war had ...
Now who was Colonel Rudolf Abel? An illegal spy caught by the FBI in Brooklyn in 1957 after a Soviet defector had betrayed him. I had my laughs reading Donovan and also Abel characterizing the defector, an ethnic Finn, but not a Finnish citizen, who during the war had served the Red Army as an […]
17. Mureneva kulmakivi : Suomi, Neuvostoliiton hajoaminen ja YYA ...
27 aug 2021 · Uuden järjestyksen toteutumiseen vaikutti se, että kylmän sodan päätöstilanteessa venäläistenkin kiinnostus ja myös kyky jatkaa entiseen tapaan ...
TIIVISTELMÄ
18. kylmä sota Archives - Suomenmaa.fi
Diplomaatti Heikki Talvitie ja profesori Pekka Visuri arvioivat kirjassaan, että Suomen selviytyminen kylmästä sodasta oli menestystarina. 3.6.2023 8:00.
Historia
19. Kolmas kylmä sota menneisyyden silmin - Politiikasta
7 mei 2014 · Ukrainan kriisi on synnyttänyt keskustelua vuosien 1989–91 jälkeisen maailmanjärjestyksen äkillisestä päättymisestä ja kylmän sodan ...
Ukrainan kriisi on synnyttänyt keskustelua vuosien 1989–91 jälkeisen maailmanjärjestyksen äkillisestä päättymisestä ja kylmän sodan odottamattomasta paluusta.
20. "Historia on vasta alkamassa": Euroopan tulevaisuuden haasteet ...
4 nov 2020 · "Historia on vasta alkamassa": Euroopan tulevaisuuden haasteet suomalaisen tiedeyhteisön näkökulmasta kylmän sodan lopussa ; Finnish · Ennen ja ...
10.37449/ennenjanyt.88219Licence: CC BY
21. Ei enää erityistapaus : Suomen kansainvälinen asema ... - JYKDOK
Ei enää erityistapaus : Suomen kansainvälinen asema kylmän sodan jälkeen ; Rusi, Alpo M. ·, 1949- ; Rusi, Alpo ; Werner Söderström osakeyhtiö , kustantaja ...
Book
22. Oulun profetia, kylmä sota ja Suomi - Kotimaa
6 jul 2014 · Siksi Jumala oli Heinosen mukaan antanut syyskuusta 1960 kansalle vielä yhden vuoden aikaa tehdä parannuksen. Tämän ajanjakson aikana 800 000 ...
[Ville Jalovaara:] Kriisiaikoina uskonnollisiin äärisuuntauksiin kuuluvat ovat usein yrittäneet ennustaa tulevaisuutta ja ennakoida maailmanlopun tarkkaa ajankohtaa. Kristillisessä perinteessä tällaiset ryhmät ovat nähneet yhteneväisyyksiä ajankohtaisten tapahtumien ja Raamatun kirjoitusten välillä. Kylmän sodan aikana ydinasevarustelukilpa ja suurvaltojen vastakkainasettelu loivat kansainväliseen tilanteeseen epävarmuutta ja pelkoa tulevaisuudesta. Erityisen suuri Harmageddonin pelko oli Kuuban ohjuskriisin aikana lokakuussa 1962. Suomella oli […]
23. Läpi kylmän sodan ja jään | Tekniikan Waiheita - Journal.fi
1 sep 2015 · The strategic decision of the privately owned Helsinki shipyard, Sandvikens, to invest in icebreaker development was focal, but towards the end ...
Finland, a northern nation, has built more than half of the icebreakers in operation today. Finland‘s strong position in the arctic maritime technology resulted not from the northern location, however, but from competitiveness based on a combination of political, economic and technological factors. In this article it is argued that bipolarization of technology markets, politicization of technology transfer and the special relationship between Finland and the Soviet Union opened up possibilities for the Finnish shipbuilding industry to concentrate on research and development in a specialized technology during the Cold War. The strategic decision of the privately owned Helsinki shipyard, Sandvikens, to invest in icebreaker development was focal, but towards the end of the Cold War other organizations and companies also got involved in the development of ice going vessels. Consequently, Finnish icebreakers were not anymore just one branch of industry inside a conglomerate, but an integrated part of Finnish infrastructure and industrial policy.The Cold War formed the framework in which the Finnish arctic maritime technology cluster – a technological system of shipyards, industrial laboratories, universities, engineering design and consulting companies – emerged, evolved and expanded. Their interconnections helped the system to gather momentum and to keep up with international competition despite the end of the Cold War and the subsequent radical change in the organizational and i...
24. Sodan pitkä varjo – Neuvostoliitto Afganistanissa 1979–1989 - Yle
10 aug 2017 · Yli miljoona afganistanilaista sai sodan aikana surmansa ja liki puolet väestöstä, 15 miljoonaa, joutui pakolaisiksi. Neuvostojoukkojen ...
Miksi neuvostojoukot hyökkäsivät Afganistaniin vuonna 1979, millaisia seurauksia vuoteen 1989 jatkuneella sodalla oli Neuvostoliitossa ja miten se näkyy Venäjän nyky-yhteiskunnassa? Miten Afganistanin sodan vaikutti kansainväliselle areenalla ja millaisia yhtymäkohtia sillä on USA:n Vietnamin sotaan?
25. Myrskyn vuodet : Suomen suunta kylmän sodan jälkeen - Celianet
Diplomaatin analyysi Suomen ulkopolitiikan käännekohdista ja tulevaisuudesta. Suomen asemaa pohditaan suhteessa suurvaltojen politiikkaan ja käsitellään mm.
26. Krokotiilien keskellä : muistelmia kylmän sodan vuosikymmeniltä
Finland ; Manufacturer, (Jyväskylä : Gummerus) ; Additional Information. Georg C. Ehrnrooth ; [suomennos: Mirja Itkonen] ; ISBN. 951-50-1039-X kovakantinen.
Book